A-
A+
Tämä on ensimmäinen tällainen Suomessa järjestettävä kurssi.
Elina Kallio
Jarno Ranta
VÄHÄKYRÖ/LAIHIA
Vähänkyrön ja Laihian asukkaille järjestetään lokakuussa kyläradiokurssi, jossa opetellaan radioliikenteen perusteita ja toimintaa häiriö- ja poikkeustilanteissa. Kaksipäiväinen kurssi pidetään Laihian nuorisoliiton tiloissa Jakkulassa 24.–25. lokakuuta.
Maksuton kurssi on tarkoitettu 15 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille. Sen järjestää Maanpuolustuskoulutus MPK osana Kyläturvallisuus Kyrönmaalla -hanketta. Ilmoittautuminen hankkeen verkkosivuilla päättyy 18. lokakuuta.
Kurssin tavoitteena on antaa osallistujille käytännön valmiuksia kyläradion käyttöön ja samalla harjoitella sitä, miten kylässä toimitaan, jos tavanomaiset viestintäyhteydet häiriintyvät.
– Tämä on ensimmäinen tällainen Suomessa järjestettävä kurssi, Laihian nuorisoliiton puheenjohtaja Elina Kallio kertoo.
Kyläradion merkitys korostuu tilanteissa, joissa sähkökatko, luonnononnettomuus tai laaja häiriö lamauttaa tavallisia viestintäyhteyksiä. Jos matkapuhelinverkot ja internet eivät toimi, yhteydenpito kyläläisten ja viranomaisten välillä vaikeutuu nopeasti.
Paristokäyttöinen radio mahdollistaa tällöin viranomaisten ja muiden tahojen tiedotteiden kuuntelemisen, mutta viestintä on yksisuuntaista.
Kyläradio tarjoaa mahdollisuuden myös kaksisuuntaiseen yhteydenpitoon. Se perustuu metsästäjille tuttuun RH68-radiotekniikkaan. Järjestelmän avulla kyläläiset voivat olla yhteydessä toisiinsa ja kylän tukiasemalle.
– Kyläradiossa viestit kulkevat kyläläisten kesken. Kylätukiasemalta voidaan olla yhteydessä myös naapurikylään, naapurimaakuntaan tai kunnantalon ja pelastusaseman tukiasemiin. Hyvin suunniteltuna ja toteutettuna kyläradio voi siis toimia viestintäkanavana myös kyläläisten ja viranomaisten välillä, Kallio sanoo.
Esimerkiksi maastossa kaatunut puu voi estää kulkemisen yksittäiseen taloon. Tällaisessa tilanteessa liikkuvaa kyläradiota käyttävä asukas voisi ilmoittaa ongelmasta eteenpäin. Tieto voitaisiin välittää esimerkiksi kotipalvelulle, jos työntekijä ei pääse tavalliseen tapaan asiakkaan luo.
Kyläradiokurssin ensimmäisen päivän aikana osallistujat perehtyvät RH68-radion käyttöön. Lisäksi opetellaan radioliikenteen perusteita ja viestipäiväkirjan pitämistä. Osallistujat saavat myös valmiuksia toimia kiinteän radioaseman apuoperaattorina.
Toisena päivänä näkökulma laajenee yksittäisen radion käytöstä koko kylän turvallisuuteen. Tavoitteena on, että osallistuja osaa toimia osana kyläturvallisuuden johtoa, vastaanottaa kerättyä tietoa ja hyödyntää sitä tilannekuvan muodostamisessa.
Harjoituksissa opetellaan toimimaan saadun tilannekuvan perusteella sekä johtamaan toimintaa ja hallitsemaan käytettävissä olevia resursseja.
MPK tuo kurssille harjoituskaluston. Jos osallistujalla on oma RH68-radio eli metsästysradio, sen voi ottaa mukaan.
Kyläradion käyttöön tarvitaan yhteensopiva radiopuhelin tai tukiasema. Kaikilla kyläläisillä ei siis välttämättä ole mahdollisuutta kuulla radioliikennettä omasta kodistaan.
Kyläradioverkosto ei korvaa viranomaisten viestintäjärjestelmiä. Sen tarkoitus on antaa kylille yksi toimiva väline lisää tilanteisiin, joissa tavalliset yhteydet eivät ole käytettävissä.
Laihian nuorisoliitolla on ollut oma kyläradio noin vuoden ajan. Kyläradioasema koostuu radiolaitteesta, aurinkokennosta, akustosta ja antennista. Tukiasema on sijoitettu kylätalon katolle.
Aurinkokennon ansiosta järjestelmän akkuja voidaan ladata myös sähkökatkon aikana, jos aurinkoa on riittävästi.
Kyläradio ei ole kylätalon katolla pelkkä varajärjestelmä. Sen käyttöönottoon ja toimintatapoihin on jo perehdytetty nuorisoliiton johtokunnan jäseniä.
Ajatuksena on, että häiriötilanteessa kylätalo toimii kokoontumispaikkana. Ensimmäisenä paikalle saapuva henkilö voi ottaa kyläradiolla yhteyttä eteenpäin ja selvittää, mitä alueella tapahtuu.
– Tämä on se paikka, jonne kokoonnutaan ja ensimmäiseksi paikalle saapunut ottaa kyläradiolla yhteyttä, Kallio kertoo.
Kylätalolla ei ole jatkuvaa päivystystä. Häiriötilanteessa kyläläisten onkin tärkeää tietää etukäteen, miten toimitaan ja mistä tietoa saa.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi