A-
A+
VÄHÄKYRÖ Vähäkyrö-talon entisessä valtuustosalissa keskusteltiin ikäystävällisestä asumisesta. Vähänkyrön aluepalveluiden järjestämä ilta oli tarkoitettu asunnon ostosta kiinnostuneille asukkaille ja rakentamisesta kiinnostuneille rakennusliikkeille.
Aluepalvelupäällikkö Suvi Aho kertoi, että ilta päätettiin järjestää, jotta saataisiin selville ikäihmisten asumistoiveita. Yhteydenottojen perusteella jotkut heistä haluaisivat muuttaa kyliltä lähemmäs kirkonkylää ja sen palveluita.
Yleisöä oli paikalla jonkin verran. Senioritalotyyppinen pienkerrostaloasuminen kirkonkylässä tuntui kiinnostavan väkeä eniten. Omakotitalosta pienkerrostaloon muuttavaa houkuttaisi asumisen helppous hisseineen ilman piha- ja puutarhatöitä. Asunnoissa toivottiin olevan oma keittiö, talossa voisi olla tarjolla eri kokoisia asuntoja.
Riitta Kontturi sanoi tilaisuuden jälkeen, että tämäntyyppistä asumista todella kaivataan kirkonkylään. Talossa voisi olla yhteistila, johon asukkaat saisivat kokoontua halutessaan viettämään yhdessä aikaa. – Minulle jäi tilaisuudesta tosi positiivinen mieli. Asioista keskusteltiin avoimesti. Se jäi puheissa sanomatta, että joillain voisi olla kiinnostusta myös tällaisiin vuokra-asuntoihin, hän mietti.
Vaasan kaupungin tonttipäällikkö Christoffer Rönnlund kertoi yleisölle, että kaupungilla on Vähänkyrön kirkonkylässä tarjolla kaksi rivitalotonttia. Ensimmäinen niistä sijaitsee Keskikuja kirkkoa vastapäätä. Tontin koko on 3 260 neliötä, se ei ole vielä rakentamiskelpoinen. Sen takana on yksityisomistuksessa oleva 1 884 neliön tontti.
Toinen kirkonkylän tontti on Housulantien varressa. Se on kooltaan 5 670 neliötä. Tontille voi rakentaa jopa kaksikerroksisia rivitaloja.
Tervajoella Kaparintien varressa on tarjolla 6 680 neliön rivitalotontti. Toukolantiellä vastapäätä Toukolan nuorisoseuraa kaupungilla on 9 960 neliön asuinpientalojen kortteli, joka mahdollistaa useamman paritalon rakentamisen.
Vaasan kaavoitusjohtaja Päivi Korkealaakso kyseli mistä tonteista ollaan kiinnostuneita. – Kirkonkylässä, Merikaarrossa ja Tervajoella on myös yksityisillä jonkin verran rivitalotontteja, hän totesi.
Merikaarrossa kaupungilla ei ole tarjolla varsinaisia rivitalotontteja, mutta joidenkin omakotitonttien kohdalla olisi mahdollista yhdistää kaksi tonttia yhteen. Tämä vaatisi kaavamuutoksen. Lisäksi yleiskaavassa on varauksia asumiselle.
Joku yleisöstä kysyi onko kirkonkylään terveysaseman ja Fysiokipinän väliin suunnitteilla seniorityyppinen kerrostalo? Korkealaakso vastasi, että kyseinen tontti on kaavoitettu liikerakentamiseen. Käyttötarkoituksen muutos vaatisi kaavamuutoksen.
Keskustelussa nousi esiin lisäksi Vaasan seurakuntayhtymän omistama tontti, jolla sijaitsi aiemmin Vähänkyrön vanha seurakuntatalo.
Myös kaupungin kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö oli mukana tilaisuudessa.
– Syksyllä on tulossa seuraava tilaisuus näistä asioista. Minulle voi lähettää toiveita. Me olemme yhteydessä rakentajiin, kaavaili Suvi Aho keskustelun päätteeksi.
PIA KORPELA-MÄKI
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi