A-
A+
Koska digimainoksia pukkaa joka välissä, ne on myös helppo ohittaa.
Mainoksia, mainoksia, aina vain mainoksia! Nykyisessä mediaympäristössä tuntuu usein siltä, että ihmisen osa on olla kaupallisten tiedotteiden kohde. Niitä työntyy puhelimeen, ne keskeyttävät televisio-ohjelman kesken jännittävimmän kohdan, ja radiota ei uskalla avatakaan, jos ei halua jatkuvaa tyrkyttämistä.
Miltähän tilanne mahtaa vaikuttaa ilmoittajan näkökulmasta?
Jos oma tavoite on saada mainoksellaan huomio, jäädä ainakin mieleen ja parhaassa tapauksessa vieläpä myydä tuotetta tai palvelua, voi kilpailu tuntua uuvuttavalta. Silti markkinointi koetaan tärkeäksi osaksi liiketoimintaa, joten jotain pitää yrittää. Ehkä riittää, jos kertoo tekemisistään Facebookissa?
Tässä samassa mediaympäristössä markkinoija saattaa pitää sanomalehtimainontaa vanhanaikaisena. Kun kerran digitaaliset alustat ovat niin olennainen osa ihmisten arkea, eikö ole luontevaa mainostaa niiden kautta?
Näinhän sitä luulisi, mutta itse asiassa tilanne saattaa olla päinvastainen. Koska digimainoksia pukkaa joka välissä pyytämättä ja yllättäen, ne on myös helppo ohittaa. Painettu lehti sen sijaan luetaan ajan kanssa, joskus se pysyy kahvipöydässä päiväkausia.
Pohjankyrö-lehden lukijatutkimuksen (Tietoykkönen 2023) mukaan myös ne, jotka eivät itse tilaa lehteä, lukevat sitä. Tavoittavuus on siis huomattavasti suurempi kuin levikki. Lukijatutkimuksen perusteella voi myös päätellä, että lehteä ja sen verkkosisältöjä luetaan vielä pitkään ilmestymispäivän jälkeen.
Sanomalehteen myös luotetaan: Uutismedian liiton tutkimusten mukaan sanomalehdet ovat luotetuimpien uutisvälineiden kärjessä, ja jopa nuoret ovat kiinnostuneet uutisista.
Nuoria kiinnostavat erityisesti omaan elämään liittyvät uutiset, ja kiinnostus paikallisiin aiheisiin on kasvussa. Uutismedian liiton mediakasvatusasiantuntija Hanna Romppainen arvioi tutkimuksen tuloksia toteamalla, että kun maailmalla myllertää, läheiset ja paikalliset aiheet voivat tuoda kriisiuutisoinnin keskellä turvaa.
Sama pätee liiketoimintaan. Jos asiakkaiksi toivoo paikallisia ihmisiä, on heidän tavoittamisensa rahanarvoinen asia. Kannattaa myös tutustua siihen, mitä ilmoituseurolla nykyisin saa: markkinointitoimisto Dagmarin tutkimusdatan perusteella printtimainonta on nykyisin hyvin kustannustehokasta. Käsitykset lehtimainonnan kalleudesta saattavatkin olla peräisin 2000-luvun alusta, jolloin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa vielä pystyi hankkimaan näkyvyyttä jopa ilmaiseksi.
Vaikuttavan mainonnan lähtökohtana on perusteellinen pohdinta siitä, millä tavalla ihmisiin haluaa vaikuttaa. Onko tavoitteena tehdä omasta tuotteesta muistettava ja mieleenpainuva vai onko tarkoitus saada ihmiset saman tien liikkeelle? Tärkeää on tuntea oma kohderyhmänsä, eli asettua niiden ihmisten asemaan, joille viestin haluaa välittää.
Sama pätee myös henkilöbrändiin. Nyt kun seurakuntavaalit ovat aivan nurkan takana, kannattaa pohtia, minkä kanavan kautta äänestäjät on mahdollista tavoittaa. Mitä viestintävälineitä äänestäjäsi seuraavat, ja mihin he luottavat? NS
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi