A-
A+
Paikalliset yritykset luovat työpaikkoja, palveluita ja elinvoimaa.
Kun seuraa julkista keskustelua, voisi helposti ajatella, että yrittäjän arki koostuu tällä hetkellä lähinnä huolista. Uutisissa puhutaan talouden kasvun hitaudesta, julkisen talouden haasteista, työvoiman saatavuudesta ja maailman epävarmuudesta. Nämä ovat todellisia asioita, eikä niitä pidä vähätellä.
Silti yrittäjien parissa liikkuessani huomaan jotain muuta. Huomaan, että ihmiset tekevät töitä, kehittävät yrityksiään, suunnittelevat tulevaa ja rakentavat uusia mahdollisuuksia. Juuri tässä piileekin yrittäjyyden vahvuus. Yrittäjät katsovat eteenpäin myös silloin, kun näkymä ei ole täysin kirkas.
Suomi on pienten yritysten maa. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 96 prosenttia suomalaisista yrityksistä työllistää alle kymmenen henkilöä ja 72 prosenttia yrittäjistä toimii yksinyrittäjinä. Yritysten merkitys työllistäjinä on kuitenkin kokonaisuudessaan valtava. Vuonna 2025 yksityisellä sektorilla työskenteli Suomessa noin 1,9 miljoonaa ihmistä, kun paikallishallinnossa työskenteli 513 000 ja valtiolla 155 000 ihmistä. Yksityinen sektori työllisti siis lähes kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin valtio ja kunnat yhteensä. Nämä luvut muistuttavat siitä, että Suomen menestys rakentuu ennen kaikkea tavallisten yrittäjien työn varaan.
Sama näkyy täällä meillä paikallisesti. Maakuntamme vahvuus on aina ollut reipas tekemisen meininki. Myös esimerkiksi Ylistarossa yrittäjyys näkyy joka päivä. Kaupat, palveluyritykset, maatilat, rakennusalan yritykset, kuljetusyritykset ja monet muut paikalliset toimijat pitävät alueen pyörät pyörimässä. Paikalliset yritykset luovat työpaikkoja, palveluita ja elinvoimaa.
Yrittäjien vaaliohjelmassa yksi keskeinen tavoite on pk-yritysten toimintaedellytysten vahvistaminen. Esiin nousevat muun muassa byrokratian vähentäminen, pk-yritysten mahdollisuudet osallistua julkisiin hankintoihin sekä yrittäjyyden kannustavuus. Nämä voivat kuulostaa suurilta valtakunnan tason asioilta, mutta niiden vaikutukset näkyvät konkreettisesti myös paikallisesti. Jokainen helpompi lupaprosessi, pienyrityksille paremmin sopiva kilpailutus ja jokainen yrittäjän työtaakkaa keventävä päätös näkyy lopulta alueen elinvoimassa.
Elinvoimaa ei kuitenkaan kukaan rakenna yksin.
Tämän vuoden aikana olen jälleen saanut nähdä läheltä, kuinka paljon hyvää syntyy, kun yritykset, yhdistykset, kaupunki ja muut paikalliset tahot tekevät yhteistyötä. Kun yhdessä luomme tapahtumia sekä kohtaamisia, joita yksittäinen toimija ei pystyisi toteuttamaan yksin. Esimerkiksi joulukuun alussa järjestettävä Ylistaron joulunavaus syntyy usean toimijan yhteistyöllä ja yhteisestä halusta tehdä asioita alueen hyväksi. Samalla se muistuttaa siitä, että yrittäjyys ei ole vain liiketoimintaa. Se on myös yhteisöjä, kohtaamisia ja paikallisen identiteetin rakentamista.
Paikallisen elinvoiman ydin onkin mielestäni juuri tässä. Kaiken ei tarvitse olla suurta. Kaiken ei tarvitse olla valmista. Tarvitsemme ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään, kokeilemaan ja kutsumaan muita mukaan. Yhdessä tekemällä voidaan saada paljon enemmän aikaan kuin yksin.
Siinä tämän syksyn yksi tärkeä viesti.
Kaisa Metsänranta.
Kirjoittaja on Seinäjoen yrittäjien toiminnanjohtaja.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi