A-
A+
VÄHÄKYRÖ Vaasassa toimivat yhdistykset ja asukasyhteisöt voivat jälleen hakea 100–1 000 euron Ekobonusta tapahtumaan, pieninvestointiin tai muuhun tekoon, joka tukee Green Leaf -vuoden teemoja. Ekobonuksen hakuaika päättyy 22. marraskuuta.
Ekobonusta on jaettu yhdistyksille ja kaupungin yksiköille yhteensä noin 74 000 euroa. Ekobonus-tuella on järjestetty muun muassa siivoustempauksia, nautittu vegaanipiknikistä, rakennettu koulupuutarha ja linnunpönttöjä sekä tarjottu taloudellisen ajotavan opastusta.
Viimeinen, kolmas haku järjestetään yhdistysten ja asukkaiden toiveesta.
– On hienoa, että vaasalaiset ovat lähteneet innolla toteuttamaan Green Leaf -vuottamme. Yhdessä tekemällä voimme vahvistaa yhteisöllisyyttä ja samalla kehittää kaupunkiamme entistä viihtyisämmäksi ja vihreämmäksi. Ekobonus tukee hienosti juuri näitä arvoja, sanoo projektipäällikkö Eva Bligt-Lindén.
Ekobonusta voi hakea sivulla vaasa.fi/ekobonus. Etusijalla ovat hakijat, jotka eivät saaneet tätä tukea aiemmilla hakukierroksilla. Jos hakija on saanut Ekobonusta aiemmissa hauissa, tukea ei voida myöntää samaan toteutukseen uudelleen.
Hakemuksen tulee olla yhteisön tai ryhmän nimissä, jolla on pankkitili, jotta tuki voidaan myöntää. Hakemuksessa esitetään idea ja arvioitu budjetti (100–1 000 euroa), joka on toteutettavissa haettavalla summalla.
Hakukriteereissä painotetaan kestävyyttä ja ympäristövaikutuksia. Toteutusten tulee tukea vihreitä arvoja, kuten luonnon monimuotoisuutta, energiatehokkuutta ja kiertotaloutta. Tavoitteena on myös lisätä yhteisöllisyyttä ja innostaa eri-ikäisiä vaasalaisia kehittämään kaupunkiaan viihtyisämmäksi ja vihreämmäksi.
– Kiinnitämme erityistä huomiota siihen, että mahdollisimman moni vaasalainen voi osallistua toteutuksiin. Hakemuksissa huomioidaan myös, että yhdistykset voivat viestiä toteutuksesta esimerkiksi Vaasan seudun tapahtumakalenterissa tai yhteisöjen omissa viestintäkanavissa, kertoo Bligt-Lindén.
Vaasan kaupunki on yhteydessä Ekobonusta saaneisiin tahoihin sähköpostitse 31. joulukuuta mennessä. Tuki tulee käyttää 1.1.–28.2.2027 välisenä aikana.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi