A-
A+
Seinäjoen kansalaisopiston opinto-ohjelmajulkaisu on jaettu koteihin.
Elina Koski
YLISTARO Seinäjoen kansalaisopiston lukuvuoden kurssien ilmoittautumisaika alkaa aineryhmittäin maanantai-iltapäivällä 19. elokuuta. Ilmoittautuminen etenee kädentaidoista, tanssista ja verkkokursseista liikuntaan, kuvataiteeseen ja musiikkiin ja lopuksi tietotekniikkaan, kieliin, luentoihin ja muihin aiheisiin.
Harrastus- ja opintoryhmiin voi ilmoittautua opiston verkkosivuilla, puhelimitse, ohjatusti kansalaisopiston kampuksella Seinäjoella tai lähikirjastoissa, joissa voi pyytää apua kirjaston työntekijöiltä.
Kursseille saa ilmoittautua myös ilmoittautumispäivän jälkeen koko lukuvuoden ajan.
Seinäjoen kansalaisopisto viettää 80-vuotisjuhlavuottaan, joten ohjelmistossa on erityisesti juhlavuoteen sopivia kursseja ja luentoja.
Luennoilla tutustutaan muun muassa Alvar Aallon varhaistuotantoon ja Vatikaanin Pietarinkirkon historiaan. Muuta 80-vuotisohjelmaa ovat esimerkiksi elokuun lopussa järjestettävä kasarijumppa, kehräyssunnuntai syyskuussa ja karjalaisten piiraiden leivonta marraskuussa.
Kevätkauden yhtenä ohjelmana ovat laululauantait, jolloin lauletaan 1940-luvulta nykyaikaan kuljettavia kansanlauluja, laulelmia, iskelmiä ja hittejä.
Ylistarossa kansalaisopisto tarjoaa jumppa-, jooga-, kuntosali-, lavis-, naruhyppely- ja pilatesryhmiä sekä kitaran, pianon, rumpujen- ja viulunsoitonopetusta.
Kädentaitoryhmiä on kudonnasta lasitaiteeseen sekä puu- ja metallitöihin. Esimerkiksi Untamalassa kudotaan kankaita erilaiseen käyttöön.
Ylistaron kirjastoon opisto järjestää yksilöllistä digiohjausta ja lukupiirin.
Kitinojalle ja kirkonkylään on perusteilla maalausryhmät, joissa taiteillaan öljy- ja akryylivärein. Loppusyksyllä tehdään muun muassa joulukortteja gelli-painannalla ja opitaan samalla grafiikkaa.
Kainastolle on vireillä kaksi teatteriryhmää ja alakouluikäisten näytelmäkerho.
Opiston kielitarjottimella ovat esimerkiksi 5–8-vuotiaille tarkoitettu englannin kielisuihku ja englannin kurssi matkailijoille.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria