Pääkirjoitus: Kultainen sote-vasikka on sulatettava

Vuosikymmenten ajan on hoettu, että kohta jymähtää kansakuntamme niskaan suurten ikäluokkien ikääntymisestä koituva lasku. Kun kerralla paljon ihmisiä tulee siihen ikään, että terveydenhoidon palveluille alkaa väistämättä olla jonkin verran tarvetta, on päivänselvää, että jollain tuo kasvanut tarve on myös maksettava.

Jostain syystä tämä kuitenkin näyttää olevan edelleen osalle ihmisistä täydellinen yllätys. Se, että terveydenhuollon kustannuksia ei enää pystytä kattamaan entiseen malliin yhteisistä varoista, on syynä myös sote-uudistukselle.

Harmi vain, että hyvissä aikeissa aloitettu uudistus kesti ensinnäkin aivan liian pitkään toteuttaa, ja toiseksi se on tähän asti ollut monella tapaa täysi susi.

Rahoitusmalli kauniisti sanottuna pissii, ja lisäksi koko organisaatiouudistus näyttäisi perustuvan epämääräiseen suuruuden logiikkaan. Se, että epäonnistumista yritettäisiin nyt korjata vähentämällä hyvinvointialueiden määrää entisestään, tuo mieleen vanhan hulluuden määritelmän: "Hulluutta on se, että toistaa samaa asiaa uudelleen ja uudelleen ja odottaa erilaista lopputulosta".

Nyt pitäisi laajalti ja myös valtakunnallisella tasolla tunnustaa, että reisille meni, vaikka se tuntuisi inhottavalta. Tämän enempää metsään ei kannata samota.

Koko sen ajan, kun hyvinvointialueet ovat olleet olemassa, on puhuttu säästöistä. Aluevaltuutettujen kädet ovat olleet yhtä lailla sidotut kuin virkamiestenkin, mutta eteenpäin on vain rämmitty.

Hyvinvointialueiden hallintohimmeli on kultainen vasikka, jonka palvonta saa nyt luvan loppua. Vasikka on syytä sulattaa ja valaa koko terveydenhoidon kuva uudelleen.

Mittatikkuna ei tule käyttää tautiluokitusta, etäisyyksiä tai edes euroja, vaan ihmistä. Ainoastaan siten voi tulla säästöjä pitkällä aikavälillä.

Rohkea väite, mutta miten muuten terveydenhoitoa pitäisi mitata? Ihminen niitä terveyspalveluja käyttää, ihminen on se, joka kärsii sekä itse vaivasta että hoidosta tai sen puutteesta.

Toinen ikiaikaisesti hoettu totuus: terveyttä kannattaa vaalia ja sairaudet torjua tai hoitaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Muuten on turvauduttava kovempiin keinoihin, jotka usein ovat myös kalliimpia toteuttaa.

Nyt mennään tasan väärään suuntaan, kun hoitoon pääsy vaikeutuu ja välimatkat kasvavat. Miten voi olla taloudellisesti tai kansanterveydellisesti kannattavaa, että hoitoon tullaan vasta, kun pää on osapuilleen kainalossa?

On myös niin, että kaikkia sairauksia ja vaivoja ei voi estää, vaikka miten purisi porkkanaa ja ramppaisi terveyskävelyillä. Silloin parasta on, kun saa hoitoa ja neuvoja tutulta lääkäriltä tai hoitajalta. Ei ole inhimillistä, että huolten keskellä on keskusteltava tekoälyautomaatin kanssa ja asioitava kenen kanssa kulloinkin kaukana kotoa.

Se, että Suomessa ei saisi enää sairastaa, ei ole enää vitsi. Ainakaan se ei enää naurata.

Isonkyrön kunta voisi nyt tarttua toimeen ja hankkia hyvinvointialueen ulkopuolisia, kunnallisia terveyspalveluita samaan tyyliin kuin Isojoen kunta on tehnyt.

Oma lääkäri, hoitaja ja laboratorio voisivat olla auki edes kerran viikossa. Hammashoitolan ja neuvolan palvelut sekä koulun terveydenhoitaja takaisivat yhdessä, että rokotuskattavuus, lääkejakelu, ehkäisyneuvonta ja suun terveydenhuolto pysyvät sillä mallilla, jolle ne on hyvinvointivaltiota rakennettaessa saatu nostettua.

Ei se ole halpaa, mutta hoitamatta jättäminen tulee vielä kalliimmaksi. NS