Lapin sota -elokuvassa on mukana ylistarolaisosaamista – Arviossa Aku Louhimiehen uusin ohjaustyö

Marita Nyrhinen

YLISTARO

Lapin sota. Ohjaus: Aku Louhimies. Matin-Tuvan ohjelmistossa.

Lapin sota oli Suomen ja Saksan välinen aseellinen konflikti toisen maailmansodan loppuvaiheessa. Se kesti noin kahdeksan kuukautta syyskuusta 1944 huhtikuuhun 1945. Saksalaisilta saatiin aluksi apua, kunnes tilanne kääntyi päälaelleen. Neuvostoliiton vaatimuksesta Suomen oli pakko häätää saksalaisjoukot Lapista. Nämä tapahtumat olivat suomalaisille vaikeita, ja niistä vaiettiin vuosikymmenten ajaksi; kansa tunsi syvää häpeää muun muassa natsijoukoilta saamastaan avusta ja suomalaisnaisten ja saksalaissotilaiden välisistä rakkaussuhteista.

Aku Louhimiehen ohjaama historiallinen, kokonaan Suomessa kuvattu draamaelokuva Lapin sota on parhaillaan elokuvateattereiden ohjelmistossa. Käsikirjoituksen on laatinut Louhimiehen lisäksi Antti Tuuri, jonka romaani Rauta-antura perustuu Tuurin enon tarinaan.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Lapin syksyyn 1944, jolloin aluksi rinta rinnan taistelleet Suomi ja Saksa ajautuvat repivään konfliktiin. Rintaman pyörteisiin joutuvat myös Karjalan kannaksen kovat taistelut taakseen jättäneet Heikki (Luukas Niskanen) ja Pauli (Vilho Rönkkönen) sekä vankilastasta vapautunut kommariaatteen omaksunut Arvo (Pyry Kähkönen). Rovaniemellä saksalaisten tulkkina toimiva Saara (Sannah Nedergård) joutuu kahden tulen väliin: jäädäkö Suomeen vai paeta Saksaan rakastettunsa, majuri Duisbergin (Volker Bruch) kanssa. Saran mies, sotilaspappi (Peter Franzén) joutuu todistamaan nuorten miesten henkistä kamppailua taistelujen keskellä ja samalla vaimonsa tekemisiä.

Olosuhteiden pakosta palveltiin Saksan armeijaa, ja naiset olivat omalta osaltaan mukana tapahtumissa. Syntyi läheisiäkin suhteita, kuten Saaran ja majurin kohdalla käy. Saaran näkökulma elokuvassa nostaa esiin naisten usein unohdetun roolin rintamalla, mutta monet taistelukohtaukset imevät draamalta voimaa.

Lapin sota on yhden sortin tie-elokuva. Vaellusta riittää paikasta toiseen ja takaisin yli kahden ja puolen tunnin ajan. Kuvaus on toki kauttaaltaan komeaa ja tyylikästä. Ongelmia on henkilöiden kuvauksessa ja tarinan kerronnassa: intensiteettiä kaivataan kovasti. Hetkittäin on vaikea pysyä kärryillä tapahtumista. Tilanteiden muuttuessa käytetään välitekstejä. Vähän ne auttavatkin, mutta ne osoittavat enemmän sitä, että näin on todella tapahtunut.

Alinomainen vaeltaminen pitkin metsiä, teitä ja tuntureita syö jännitettä ja synnyttää puuduttavaa tyhjäkäyntiä, jonka syövereihin vaikeasti hahmotettava tarina välillä hukkuu.

Myös päällekäyvä musiikki pikemminkin alleviivaa dramaattisia käänteitä kuin nostaa tunteita pintaan.

Roolihahmot ovat aika yksioikoisia ja lähes ilmeettömiä. Henkilöohjauksessa on tyydytty antamaan näyttelijöille pikemminkin vapaat kädet sen sijaan, että olisi paneuduttu persoonallisten roolisuoritusten kehittämiseen. Hahmoja pitäisi osata ”lukea” lähikuvissa, mutta tasapaksusti näyttelevien hahmojen pään sisään ei pääse. Pääosissa nähtävien Sannah Nedergårdin ja Volker Bruchin väliltä puuttuu se kemia ja intohimo, jota tarinan keskiöön asetetut hahmot olisivat kipeästi kaivanneet. Onneksi Luukas Niskasen esittämän, lähes repliikittömän Heikin tarkkaileva asema pitää katsojan valppaana: hahmon ajatusten tulkitseminen avaa samalla tapahtumien moraalisia ulottuvuuksia. Rooli on Niskasen debyytti valkokankaalla, ja hän suoriutuu siitä hienosti.

Yrityksen puutteesta teosta ei voi syyttää. Dramaturgisesti se olisi kaivannut huomattavasti tiukempaa rajausta ja tiivistämistä. Liian monen teeman ja juonilangan ymppäys tekee kokonaisuudesta hahmottoman.

Sannan roolin näyttelee vaasalainen Sannah Nedergård. Hän on opiskellut Vaasan Yrkeshögskolan Noviassa ja jatkanut opintojaan Taideyliopiston teatterikorkeakoulussa valmistuen teatteritaiteen maisteriksi 2018. Parhaillaan hän näyttelee Svenska Teaternin näytelmässä Änglagård. Lapin sodassa hänen roolinsa vaikean päätöksen tekevänä naisena on oleellinen osa elokuvaa.

Elokuvassa on useita eteläpohjalaisia henkilöhahmoja. Ylistarolainen Jaana Jokinen, joka on Jyrkän teatterin ohjaaja ja pitkän linjan harrastajateatterilainen ja paljon näyttämöllä viihtynyt, toimi Luukas Niskasen ja Pyry Kähkösen eteläpohjalaismiehiä esittävien sotilaiden murrevalmentajana ja sai nimensä elokuvan lopputeksteihin.