Liiverin nuorisokoordinaattori Noora Riippi rohkaisee nuoria ideoimaan omia hankkeitaan ja hakemaan niihin avustusta.
Noora Riipin albumi
YLISTARO Kehittämisyhdistys Liiveri kannustaa Ilmajoen, Jalasjärven ja Seinäjoen alueiden nuoria hyödyntämään nuorisorahaa. Nuorisojaosto on ideoinut täksi vuodeksi viisi teemahakua, joista ensimmäinen on päättymäisillään. Tammikuun teemana on ollut lisätä koulujen viihtyisyyttä ja yhteisöllisyyttä nuorten ideoin.
Ehsan Mohammadi haluaisi Kalliojärven viihdekeskukseeen pienet festarit, laulukilapilun ja vesipuiston. Viime vuosi kului suunnitellessa ja yleisön toiveita kuunnellessa.
Nadia Sandhu
ISOKYRÖ Ehsan Mohammadi on ollut viime kuukausina ahkerasti otsikoissa. Hänen päätöksensä jatkaa huoltamotoimintaa uuden nimikkeen alla entisten Teboilien tiloissa Närpiössä ja Vaasassa on herättänyt laajalti huomiota alkuvuoden aikana.
VÄHÄKYRÖ Vaasan kaupungin kesätyöhaku on alkanut. Se kestää 1. maaliskuuta asti. Tänä vuonna haettavana on noin 50 erilaista työtehtävää ja 450 kesätyöpaikkaa.
Merikaarrossa asuva Raili Lahti on sitä mieltä, että Vähänkyrön hyvinvointiasema on hyvä paikka asioida.
PIA KORPELA-MÄKI
VÄHÄKYRÖ Vähänkyrön hyvinvointiasemalla oli helpottunut ja iloinen tunnelma, kun lopulta saatiin varmistus sen nykypalveluiden säilymisestä.
Eemeli Mäkelä suunnittelee peruskoulun jälkeen ammattiopintoja. Autojen huolto ja korjaus kiinnostavat. Jenna Tuominiemi on harrastanut monta vuotta partiota ja haluaa Pihtiputaalle partiolukioon. "Partio on ollut henkireikäni, ja siksi haluan yhdistää harrastuksen ja lukio-opinnot."
Elina Koski
ISOKYRÖ Isonkyrön yläkoulun yhdeksättä luokkaa käyvä Eemeli Mäkelä etsii tänä keväänä ensimmäistä kesätyöpestiään. Toinen yhdeksäsluokkalainen Jenna Tuominiemi pääsi jyvälle työelämästä seitsemännen luokan jälkeisenä kesänä, jolloin hän maalasi viikon ajan sisäseiniä Laihian yläkoulussa.
VÄHÄKYRÖ Vuonna 2020 syntyneiden lasten maksuton esiopetus alkaa Vaasassa 17. elokuuta. Esiopetus kestää neljä tuntia päivässä.
VÄHÄKYRÖ Fyrry hävisi toistamiseen peräkkäin varsinaisella peliajalla salibandyn miesten 2. divisioonassa, kun vähäkyröläisryhmä taipui Blue Foxille vierasottelussa Uudessakaarlepyyssä maalein 3-8.
Tervajoen asemalla muuttuu myös asemalaituri, joka kasvaa sekä pituus- että korkeussuunnassa.
Nadia Sandhu
ISOKYRÖ/VÄHÄKYRÖ/YLISTARO Väyläviraston suunnitelma nostaa Seinäjoen ja Vaasan välisen rataosuuden nopeusrajoitusta etenee toiseen osaansa kevään aikana. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom hyväksyi ensimmäisen vaiheen marraskuun 17. päivänä 2025.
VÄHÄKYRÖ Vaasan Kuorofestivaali tuo kuoromusiikin Vaasaan 14.–17. toukokuuta. Nelipäiväisen festivaalin pääesiintyjiin kuuluvat muun muassa a cappella -yhtye Club for Five, Jyväskylän naislaulajat sekä Helsingin kamarikuoro, joka esiintyy yhdessä Vaasan kaupunginorkesterin kanssa. Kuorojen ilmoittautuminen on avoinna Vaasan Kuorofestivaalin verkkosivuilla tammikuun loppuun saakka.
VÄHÄKYRÖ Nuorille suunnattu kesätyötreffi-info järjestetään kirkonkylässä nuorisotalo Kyrölässä maanantai-iltapäivisin 2. helmikuuta ja 16. helmikuuta.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide