A-
A+
Näytelmäni ydin on siinä, miltä tuntuu sairastaa ja miltä tuntuu katsoa sitä vierestä.
Mira Marjomäki
Elina Koski
YLISTARO Esikoisnäytelmäänsä lavalle ohjaavan Mira Marjomäen olo on yhtä aikaa epäuskoinen ja innostunut. Hän luonnehtii luovaa työskentelyä tunteiden vuoristoradaksi, johon kuuluu myös häpeää ja pelkoa.
Marjomäen käsikirjoittama draama Valon ja pimeyden reunalla tulee ensi-iltaan marraskuussa Kainaston nuorisoseuran näyttämöllä. Seinäjoella asuva ja Kauhajoelta kotoisin oleva Marjomäki liittyi Jyrkän teatteriväkeen talvella 2024. Teatterimaailma innoitti hänet kirjoittamaan.
– Aloin aika pian haaveilla omasta näytelmästä. Olen kirjoittanut pitkään runoja, ja vuosi sitten pidin Kauhajoella näyttelyn, jossa oli esillä pareittain maalauksiani ja runojani.
Marjomäki tiesi, että hän saisi näytelmänsä ainekset omasta sairaudestaan ja kokemuksistaan. Tarinan teemat olivat hänen mielessään jo kirjoitustyön alkaessa.
Valon ja pimeyden reunalla kertoo vakavasta sairaudesta, terveyden menetyksestä, rakkaudesta sekä tasapainoilusta toivon ja epätoivon, valon ja pimeyden, välillä. Näytelmä käsittelee myös sitä, miten sairaus muuttaa ihmissuhteita.
Näyttämöllä nähdään sairastunut Isla ja hänen puolisonsa Leo, joiden parisuhdetta sairaus koettelee.
– Näytelmäni ydin on siinä, miltä tuntuu sairastaa ja miltä tuntuu katsoa sitä vierestä. Kumpikin puoliso haluaa suojella toista tunteiltaan, ja sillä on seurauksensa, Marjomäki kertoo.
Vakava sairaus koskettaa jokaista jollakin tavalla elämän aikana, ellei sairastuneena, niin ainakin perheenjäsenenä, työtoverina tai ystävänä. Sairaus tuo elämään kipua ja myllertäviä tunteita. Se voi tehdä ihmisestä yksinäisen.
Sairaana ihminen on haavoittuva, ja vaikeista asioista puhutaan arastellen, jos puhutaan ollenkaan.
– Vähättelyn ja ymmärtämättömyyden pelossa on turvallisempaa olla hiljaa kuin puhua.
– Suuri osa sairauden oireista ei näy ulkopuolisille, eivätkä he näe sitäkään, mitä sairaan kotona tapahtuu. Emme tiedä, mitä sairaalta on vaadittu siihen, että hän näyttää elävän tavallista elämää. Haluankin näytelmälläni tehdä näkymättömästä näkyvää.
Marjomäen tavoitteena on, että näytelmä puhuttelisi jollakin tavalla jokaista katsojaa. Hän toivoo myös, että katsojat voisivat saada näytelmästä vertaistukea.
Mira Marjomäki sai sairastuttuaan tärkeän yhteisön Jyrkän teatteriryhmästä.
– Jouduin luopumaan liikunnallisista harrastuksistani, ja arkeni alkoi rajoittua kotiin. Silloin teatterihaaveeni nousi pintaan ja otin yhteyttä Jyrkkään. Kysyin, saisinko tulla edes seuraamaan harjoituksia.
Jyrkkäläiset olivat alkaneet hioa kesänäyttämölleen huutolaisuudesta kertovaa Pyyntöä (2024). Osat oli jo jaettu, mutta ohjaaja Jaana Jokinen raivasi näytelmään kaksi roolia Marjomäelle.
Pyynnön jälkeen Marjomäki on näytellyt Särkyneessä enkelissä (2025), Viisi tytärtäni -näytelmässä (2025) ja viime kesänä näytelmässä Sinun vuorosi loistaa, jossa hän oli Paakkarintorpan topakka emäntä.
Omaa näytelmäänsä Marjomäki ryhtyi kirjoittamaan viime keväänä.
– Aluksi en ajatellut, että se esitettäisiin Jyrkässä, mutta mitä enemmän tekstiä syntyi, sitä todennäköisemmältä se alkoi tuntua. Kesällä kysyin Jaanalta, olisikohan mahdollista saada näytelmä lavalle vielä tänä vuonna.
Marjomäki pyysi kokeneen Jokisen apuohjaajaksi. Jokinen tunnustaa nauraen, että hänen on vaikea irrottaa otettaan langoista ja pitäytyä apuohjaajan pestissä. Toisaalta ohjaajasta on hienoa heittää pallo toisen käsiin.
Marjomäki ja Leoa näyttelevä Santeri Lamminaho aloittivat lukuharjoitukset elokuussa.
– Mira tekee suurimman työn. Kunnioitan hänen näkemyksiään ja puutun vain pieniin asioihin, Jokinen kertoo.
– Emme tiedä, mitä yhteistyömme poikii. Itselläni olisi paloa lavalle.
Ilmajokelainen Lamminaho on ensikertalainen Jyrkän näyttämöllä. Marjomäki puhui hänet näytelmänsä toiseen päärooliin seinäjokelaisesta Teatteri Arinasta, jossa Lamminaho on näytellyt vuodesta 2022 lähtien. Marjomäki näki Lamminahon viime keväänä näyttämöllä paikallishistoriaan perustuvassa näytelmässä Vale-Jaakko.
– Kuulin Arinan toiselta näyttelijältä, että Mira oli kysynyt yhteystietojani. Minulle tarjottaisiin roolia toisessa teatterissa, Lamminaho muistelee.
Hän luonnehtii näytelmän Leoa leikkimieliseksi ja hyväntahtoiseksi kumppaniksi, joka toivoo Islalle parasta.
– Leo ajattelee, että miehenä hänen pitää olla peruskallio, vaikka ei jaksaisi. Niinpä Leo panee syrjään omat tarpeensa.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi