A-
A+
Kaiken ei tarvitse olla täydellistä.
Jenni Rantamäki
Pia Korpela-Mäki
VÄHÄKYRÖ Vähäkyröläiseltä Jenni Rantamäeltä on ilmestynyt esikoisrunokokoelma nimeltä Neljänkympin kriisi.
– Tämä on lämmin ja empaattinen kirja. Runot vain pullahtavat jostain, kun alan kirjoittaa. Tosi harvoin muokkaan niitä kirjoittamisen jälkeen, hän kertoo.
– Olen kirjoittanut ihan pienestä asti. Olen pitänyt silloin päiväkirjaa ja kirjoittanut runoja ja novelleja. Muutama vuosi sitten päätin toteuttaa haaveeni ja unelmani omasta runokirjasta. Aloin työstää asiaa tavoitteellisemmin. Minä vain rupesin kirjoittamaan. Sitten valikoin runot kokoelmaani. Välillä tämä projekti unohtui, mutta pikku hiljaa se valmistui muun elämän ohessa.
– Kirjoittamisen lisäksi myös luen paljon. Luen ihan kaikkea; runoja, romaaneja, tietokirjoja. Lukeminen on mulle älyttömän tärkeää. Se helpottaa kirjoittamistakin, Rantamäki lisää
Rantamäelle oli alusta asti selvää, että hänen runokokoelmansa nimeksi tulee Neljänkympin kriisi.
– Tuo ajatus on kirjan kantava teema. Runoni ovat samalla ylistys vanhenemiselle. Näimme maailman matkan varrella eri kanteilta. Mitä vanhemmaksi tullaan, sitä enemmän ymmärretään elämästä. Haluan kannustaa siihen, että itseensä kannattaa suhtautua armollisesti. Eläähän se nuori tyttö jokaisen naisen sisällä, vaikka ei ulkoisesti näytä siltä, Rantamäki pohtii.
– Elämään tulee keski-iässä ehkä tietty lempeys ja armollisuus. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä. Mitä vanhemmaksi tulee, tutustuu itseensä paremmin ja oppii pitämään kiinni omista tärkeistä jutuista. Omat rajat on tosi tärkeitä. Että uskaltaa sanoa mikä on itselle hyväksi ja mikä ei.
– Tässä ikävaiheessa monet naiset muuttavat elämäänsä monin tavoin. Jokainen meistä on oman elokuvansa päähenkilö. Nyt ymmärtää sen, että raskaatkin hetket kuuluvat elämään ja niistäkin voi saada arvokasta oppia. Elämä on kuitenkin myös nautittavaksi tarkoitettu. Runoissani on myös huumorin kukkaa. Kun osaa nauraa itselleen, muuttuvat monet asiat paremmiksi, hän jatkaa.
– Tämän ikäisenä oppii rakentamaan sellaista arkea, josta nauttii, ja joka tekee arjesta juhlaa. Se voi olla esimerkiksi teen juomista ulkona ja lintujen seuraamista ja kuuntelua. Että näkee pienten hetkien arvon, sanoo Rantamäki.
– Arjesta löytyy ne tärkeät asiat, jotka elämää rakentaa. Sieltä löytyy pysäyttäviäkin kokemuksia, jos katselee niitä runosilmällä.
– Kun runokokoelmani valmistui, tuntui vähän kauhistuttavalta, että nyt muut pääsee lähelle mun pään sisäistä maailmaa. Toisaalta ajattelin, että ehkä tästä on jotain iloa jonkun elämään. Olin myös innostunut siitä, että olen saanut elämässä jotain aikaan, että joku saattaa lukea näitä runoja vielä, kun minua ei enää ole, kertoo Rantamäki.
– Halusin tehdä runoistani kirjan. Kirjassa on jotain hidasta ja lempeää, joka on vastakohta nopealle somemaailmalle. Olen myös tehnyt kirjani kansikuvan. Runokokoelmaani on sanottu hyväntuuliseksi ja sydäntälämmittäväksi. Jos sen lukeminen saa lukijalleen lempeitä tunteita itseään kohtaan, niin silloin se on tullut siihen maaliin mihin se on luotu. Ehkä joku runojani lukeva saa niistä vertaistukea, kun huomaa ettei ole tällaisten ajatusten kanssa yksin.
Rantamäen teos on osa Mediapinnan runokirjasarjaa. Hän myy ja markkinoi sitä itse. Sitä on myynnissä myös Isossakyrössä MAU Hair & Beautyssä.
Rantamäki työskentelee Savilahden yhtenäiskoulun yläkoulun koulukoutsina. Vapaa-aikanaan hän on aktiivisesti mukana paikallisessa musiikki- ja muussa kulttuurielämässä.
– Luovuuden jakaminen tuottaa yhteisöllisyyttä. Saa olla osana rakentamassa tätä maailmaan.
Iltaisin luen runoja
juon teetä ja hämmästelen
missä draama
missä räiskyvä tunne
lentävät lautaset ja elämän maku
tätäkö se sitten on
seesteisyys
villasukkien myttyjä ja sohvanpohjaa
seuraavat neljäkymmentä vuotta.
(Jenni Rantamäki)
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi